Näytetään tekstit, joissa on tunniste marengit. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste marengit. Näytä kaikki tekstit

maanantai 16. tammikuuta 2012

Suukot

3 munanvalkuaista
2 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria (tai mausta muulla tavalla)
7-8 ohkaista vohvelilevyä tai 15 keksiä
150-200g taloussuklaata
n. 1 tl öljyä

Vaahdota munanvalkuaiset ja sokerit keskenään (n.10 min). Purista keksien tai vohveleista leikatun levyn päälle keko taikinaa. Paista 180 asteisessa uunissa 4-6 minuuttia. Vahdi koko ajan, ettei marenki pala. Keon pintaan pitäisi tulla noin millin kokoinen "kuori". Ota suukot ulos uunista ja anna jäähtyä. Sulata suklaa ja lisää siihen varovasti öljyä, jotta sitä olisi helpompi levittää. Levitä siis suklaa suukkojen päälle ja anna jähmettyä jääkaapissa. Tarjoa!

torstai 24. marraskuuta 2011

Marengit



Vaaleanpunaiset marengit


Marianne-marengit

 PerusMarenki-ohje

3     valkuaista
3 dl sokeria
1 tl  omenaviinietikkaa

Erottele valkuaiset (ole erittäin tarkka, sillä jos pääsee keltuaista, ei onnistu) ja aloita vatkaaminen. Lisää pikkuhiljaa sokeria vatkaamisen aikana ja vatkaa noin 8 minuuttia, tai kunnes vaahto on kovaa (kokeile nostamalla kippo ylösalaisin - jos vaahto ei valu tai tipu, se on valmista. Jatka vatkaamista ja lisää omenaviinietikka ja vatkaa vielä hetki.
Sitten lisää muut ainekset (rouhittu suklaa, marianne cruch-pussi, punainen väri...) Ja kääntele rauhallisesti joukkoon.


Suklaa-marenki
Laita taikinaa pursotinpussiin (jossa on tylla valmiina) ja aloita pursottaminen. Kannattaa varata n. 2 leivinpaperia pursotukseen. Laita uuniin 50-75 asteeseen. Anna olla noin 2 tuntia tai kunnes marengit irtoavat leivinpaperista suhtkoht helposti. Sammuta uuni ja jätä uuninluukku raolleen. Anna olla n 1h tai kunnes uuni on jäähtynyt. Sitten ne ovat valmiita syötäväksi.
Suklaa-Marenkeihin rouhin n. 100 g sulkaata (fazerin sinistä). Kannattaa rouhia tosi pieneksi, muuten tahna ei mahdu tyllasta läpi ja pussi hajoaa (puhun kokemuksen syvällä rintaäänellä).

Mariannne-Marenkeihin käytin ½ pss marianne-crushia.

Vaaleanpunaisiin marenkeihin käytin tilkan punaista väriainetta.

Toivottavasti maistuu :D
Marinne-marengit